Paljon enemmän kuin vain harrastus


Kuva: Minna Lahti

Emma Komonen (@petoemma)

koulunkäynninohjaaja

Tampere


”Vannetanssi on siistein juttu, mitä elämässä voi tehdä. Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen, että törmäsin lajiin ja tulin sanoneeksi ääneen, että haluan aloittaa! Vaikka vannetanssi on itselle vain harrastus, se ei missään nimessä ole vain harrastus. Sen mukana elämään on tullut niin paljon hyvää.


Tutustuin vannetanssiin Kosmos-festivaaleilla kesällä 2015. Katselin kahdella eri lavalla keikkojen aikana esiintyjiä tanssimassa yleisön seassa vanteiden kanssa. Toisella kerroista kyseessä taisi olla festivaalin avajaisseremonia. Olin niin lumoutunut näkemästäni, että mainitsin festariseurana olleelle aviomiehellenikin haaveestani tanssia joskus samalla tavalla.


Tampereella ei tuohon aikaan ollut vannetanssikursseja (tai sitten en vain löytänyt niitä), joten harjoittelin aluksi itsenäisesti. Ensimmäinen vanteeni oli naamiaisliikkeestä ja niin suuri ja painava, että sillä oli hankala tehdä mitään. Aloitin ensimmäisellä vannetanssikurssilla syksyllä 2017 Tampereen työväenopistossa Henna Matanuskan opetuksessa. Katson aloittaneeni varsinaisesti tuolloin.


Matka vannetanssin parissa oli aluksi aika hankala. Kävin jokaisella tunnilla sisäistä taistelua, että aionko osallistua vielä seuraavalle. Laji oli kuitenkin kiinnostava ja tunnit pienen lapsen äitinä aikaa keskittyä vain itseeni. Lopulta tajusin, ettei sillä ole mitään merkitystä oppiiko kaikkia juttuja heti, tai jos jotain ei osaa. Haastavinta vannetanssissa on hyväksyä nämä keskeneräisyyden tunteet.


Vanteen kanssa tanssiminen on minulle luonteva itseilmaisukeino. Pidän lajista siksi, ettei sitä voi tehdä väärin, eikä siinä ole sääntöjä. Parasta lajissa on flow-tila, jonka aikana voi antaa kaikkensa, uppoutua vain tanssiin ja tuntea itsensä vapaaksi. Tanssiessa tykkään keskittyä erityisesti omaan liikkeeseen yksittäisten temppujen sijaan.


Vannetanssilla on ollut mun elämässä merkittävä rooli henkisessä hyvinvoinnissa ja itsensä hyväksymisessä. Onnistumisten mukana on tullut riittävyyden kokemus: tunne siitä, että on tarpeeksi hyvä. Lisäksi laji tuottaa puhdasta iloa elämään, kuten mikä tahansa mieluinen liikuntamuoto tekijälleen.


Esiinnyin ensimmäisen kerran kavereideni juhlissa kesällä 2018. Olen esiintynyt myös luokalleni työpaikallani, ensimmäisen kerran vappujuhlissa 2019. Tämän jälkeen vanne on päässyt osaksi työpäiviäni useamminkin, sillä olen ohjannut lapsille vannetanssia ja esiintynyt muutamia kertoja. Viime jouluna koreografioin oppilailleni joulujuhlaesityksen vanteilla, ja innokkaimmat osasivat jo toivoa lempiliikkeitään mukaan.


Olen pyöritellyt ajatusta esiintymisestä mielessäni välillä enemmänkin. Toisaalta mietin tuoko se mukanaan tarpeen luoda jotain eeppisen hienoa, jolloin tekeminen muuttuu pakonomaiseksi. Mulle riittää lajin parissa se, että mulla on hauskaa, kehityn vannetanssijana ja voitan omia pelkoja ja ajatuksia samalla.”